Useamman linkin takaa löytyi tietoa viime vuonna ilmestyneestä kirjasta, jonka tekemisessä olin mukana. Löytyi somepäivityksiä ja blogipostauksia taannoiseen työharjoitteluuni liittyen. Selvisi, että minut on hyväksytty OAMKin opiskelijaksi kevään 2012 yhteishaussa, että olen ollut mukana erään yrityksen hallituksessa ja että onni potkaisi minua leivontablogin arvonnassa elokuussa 2013. Ja tiesipä Google kertoa myös sen, ketä olen kannattanut vuoden 2012 presidentinvaaleissa - se siitä vaalisalaisuudesta.
Hakukoneen löytämistä kuvista vain yksi esitti minua: otos, joka on minulla profiilikuvana kaikissa käyttämissäni somekanavissa. Sen sijaan löytyi koko joukko kuvia, jotka olen julkaissut Twitterissä, ja jonkin verran kuvia henkilöistä, joihin minut voidaan yhdistää työ- tai opiskeluprojektien kautta. Googlen ehdottamilla videoilla ei tietääkseni ole mitään tekemistä kanssani.
Pitävätkö hakukoneen esille kaivelemat tiedot sitten paikkansa? Pitkälti pitävät, mutta toki yksittäisten tiedonjyvästen avulla muodostuva kuva jää kovin sirpaleiseksi. Toisaalta someprofiileihini tarkemmin tutustumalla selviää aika paljon siitä, millaisista asioista olen kiinnostunut ja mitä mielipiteitä minulla on erinäisistä asioista. Somessa seikkailemalla utelias saa tietoonsa myös entisen ja nykyisen kotikaupunkini, opiskelemani alan ja sen, että minulla on lapsia. Pienellä salapoliisityöllä parisuhdestatuskin taitaa olla pääteltävissä.
Tiedot verkkoon - vai sieltä pois?
Olen vuosien varrella aiemminkin etsinyt verkosta tietoja itsestäni ja muistan, että hakutulokset ovat silloin olleet aivan erilaisia: on löytynyt tietoja kulloisestakin työpaikastani, kuva minusta kissanäyttelyssä, ehkä jotakin yliopisto-opintoihini liittyvää. Jo tämän perusteella voin päätellä, että omilla toimillaan pystyy ainakin osittain vaikuttamaan siihen, miten paljon ja millaista tietoa netin syövereistä on löydettävissä. Teenkö reaalimaailmassa asioita, joista muut haluavat kertoa vaikkapa somessa? Miten itse käyttäydyn verkossa liikkuessani?
Nettiä käyttäessään joutuu tekemään valintoja, valintoja ja vielä kerran valintoja. Täytyy päättää, mihin vetää rajan: mistä asioista voi verkossa kertoa ja mitkä taas haluaa pitää omana tietonaan. Kuinka avoin uskaltaa olla? Jos ryhtyy bloggaamaan, perustaako julkisen blogin vai suojaako sen salasanalla? Esiintyykö keskustelupalstoilla ja somekanavissa omalla nimellään ja valokuvallaan vai verhoutuuko nimimerkin taakse? Millaisia yksityisyysasetuksia käyttää Facebookissa? Laittaako Pinterest-taulunsa salaisiksi? Onko Instagram-tili julkinen vai yksityinen? Päättääkö ylipäätään olla mukana sosiaalisessa mediassa vai kiertääkö sen kaukaa? Parantaako omaa löydettävyyttään hakukoneoptimoinnin avulla? Kaikilla näillä valinnoilla netissä surffaileva voi vaikuttaa siihen, mitä tietoa hänestä pystyy verkosta helposti löytämään.
Joskus voi tulla tarve saada poistettua itseään koskevia tietoja verkosta. Teorian tasolla tämä onkin nykyisin mahdollista: EU-tuomioistuin linjasi keväällä 2014, että ihmisillä on oikeus pyytää hakukoneilta itseensä liittyvien tietojen poistamista, jos tieto on harhaanjohtavaa, vanhentunutta tai virheellistä. Googlelle hakutulosten poistopyynnön voi esittää netistä löytyvällä lomakkeella. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään läpihuutojuttu: Google on hyväksynyt alle puolet suomalaisten tekemistä poistopyynnöistä. Pitää myös muistaa, että vaikka jokin sivu häviäisikin Googlen hakutuloksista, niin internetistä se ei sen myötä poistu. Alkuperäisellä sivulla tieto on edelleen nähtävissä, jos sitä vain osaa sieltä etsiä.
Viime vuoden lopulla Euroopan parlamentti ja neuvosto pääsivät sopimukseen tietosuojauudistuksesta. Sen avulla pyritään varmistamaan, että ihmisillä säilyy myös digitaaliaikana oikeus henkilötietojen suojaan, joka on yksi EU-kansalaisten perusoikeuksista. Uusi tietosuoja-asetus takaa mm. oikeuden tulla unohdetuksi: "Kun käyttäjä ei enää halua, että hänen tietojaan käsitellään, tiedot poistetaan, paitsi jos on olemassa jokin laillinen peruste säilyttää ne. Tarkoitus on taata kansalaisten yksityisyydensuoja, ei hävittää menneitä tapahtumia tai rajoittaa lehdistönvapautta." Esimerkiksi poliitikko ei siis tähän vedoten saa aiempia lausuntojaan poistetuksi verkosta. Jää nähtäväksi, minkä verran tietosuojasääntöjen uudistaminen vaikuttaa asioihin käytännön tasolla.
Kun googlasin itseni, löysin pari yllätystä. Ensimmäinen oli tieto, että minulla olisi profiili Koulukaverit-sivustolla; kyseiseen palveluun en kuitenkaan tietääkseni ole ikinä kirjautunut. Sivustolta näyttää löytyvän lomake, jolla omat tietonsa voi pyytää poistamaan. Vielä enemmän hämmästyin, kun huomasin, että nimelläni löytyy neljä valeprofiilia LinkedInistä. Olen yli kaksi viikkoa sitten raportoinut niistä LinkedInille, mutta ainakaan toistaiseksi asialle ei ole tapahtunut mitään. Voin vain toivoa, että valeprofiilit ennen pitkää poistetaan palvelusta.
Digitaalisen identiteetin muodostuminen
Keväällä mietiskelin yhden erityisen rankan viikon päätteeksi, miten paljon voinkaan ihmisten käsityksiin minusta ja elämästäni vaikuttaa sillä, miten käyttäydyn sosiaalisessa mediassa. Olisin voinut vuodattaa Facebookin statuspäivityksissä kaikki tuon viikon kurjuudet ja kerjätä sääliä; tai sitten olisin voinut poimia ne viikon varrelle osuneet pari ilonpilkahdusta ja kertoa somessa vain niistä. FB-kaverini olisivat saaneet hyvin erilaisen kuvan viikostani riippuen siitä, kumpaan vaihtoehtoon olisin päätynyt. (Päätin lopulta olla raportoimatta viikon tapahtumista yhtään mitään.)
Oman digitaalisen identiteettinsä muodostumiseen pystyy halutessaan vaikuttamaan paljon. Voi valita, missä kanavissa on läsnä, mistä aiheista ja millä tyylillä kirjoittaa, mihin keskusteluihin osallistuu. Esimerkiksi Twitterissä jotkut esiintyvät ainoastaan työroolissaan ja pysyvät tiukasti asialinjalla, kun taas toiset twiittaavat ammattiin liittyvien asioiden ohella vähän siitä sun tästä. Myös sillä on merkitystä, kenen kanssa on verkostoitunut: mihin ryhmiin kuuluu Facebookissa, ketä seuraa Twitterissä, montako kontaktia omaa LinkedInissä ja niin edelleen. Tänä päivänä yhä useammat yrittävät rakentaa itsestään henkilöbrändiä.
Ihmisen digitaalinen identiteetti on pääsääntöisesti vain pieni osa koko totuudesta. Valitut palat. Mutta onko se välttämättä tiedon manipulointia, että aivan kaikkea ei verkossa kerrota? Minusta ei. Olen somekanavissa kirjoitellessani jotakuinkin se sama Anina kuin oikeassakin elämässä, vaikka en käsittelekään tiettyjä aihepiirejä Facebookissa tai Twitterissä.
Entäpä kuvat? Niiden manipuloimisesta on tullut arkipäivää. Nuorten Instagram-suosikki korjaa selfiessä näkyvät ihon virheet ja valkaisee hampaita ennen kuin lataa kuvan muiden katseltavaksi. Ruokabloggaajat parantelevat otoksiaan Photoshopin avulla. Myös minulle on tullut tavaksi käyttää suurin osa ihan arkisistakin kuvista kuvankäsittelyn läpi ennen kuin julkaisen ne somessa. Se tuntuu tänä päivänä aivan luonnolliselta. Ihan aina kuvien manipulointi ei kuitenkaan ole hyvä juttu: totuudenvastaisiksi käsitellyt kuvat voivat esimerkiksi johtaa kuluttajia harhaan tai - mikä vielä pahempaa - aiheuttaa lapsille ja nuorille ulkonäköpaineita.
Joskus kritisoidaan sitä, että ihmiset esittävät sosiaalisessa mediassa onnellisempaa kuin oikeasti ovatkaan. Harmaa arki rajataan kuvan ulkopuolelle. Somessa aurinko paistaa ja skumppa virtaa, varpaat lepäävät kaukokohteen lämpimällä hiekalla, koti kiiltää puhtauttaan ja pöydät notkuvat herkkuja. Tätä en oikein osaa pitää ongelmana. Meille synkkyyteen taipuvaisille suomalaisille tekee vain hyvää keskittyä välillä iloisiin asioihin. Monia muita ilmiö kuitenkin häiritsee, ja säännöllisin väliajoin somessa ja blogimaailmassa kiertää haasteita, joissa pyydetään paljastamaan karu totuus: miltä näyttää ihminen aamulla ilman meikkiä tai millainen kaaos vallitsee hänen kodissaan ennen kuin se siivotaan valokuvan ottamista varten.
Todella mielenkiintoista on se, että kun nykyajan somettaja tavoittelee tietynlaista digitaalista identiteettiä, se alkaa vaikuttaa myös siihen, mitä hän oikeassa elämässään puuhaa. Asioita saatetaan tehdä vain siksi, että ne näyttävät hyvältä sosiaalisessa mediassa. Ilmiötä on käsitelty viime vuonna julkaistussa väitöstutkimuksessa. Monesti olen itsekin huomannut miettiväni sitä yhtä tiettyä asiaa, milloin missäkin tilanteessa: "Millaisen päivityksen tästä sais?" Oi aikoja, oi tapoja.
Julkisuuden henkilöt somessa
Julkisuuden henkilöiden on vaikea pysytellä kokonaan poissa sosiaalisesta mediasta, he kun ovat siellä joka tapauksessa: jos eivät itse aktiivisina toimijoina, niin muiden ihmisten tallentamien kirjoitusten ja kuvien kautta. Harmi vain, että somemaailma voi olla heitä kohtaan todella julma. On epäasiallisia kommentteja, suoranaista haukkumista ja kiusaamista, jopa uhkailua. Lola Odusoga on todennut omista kokemuksistaan: "Saan somessa paljon myönteistä ja kannustavaa palautetta, mutta some toimii aikamoisena likaviemärinä julkkikselle." Aiheesta käytiin keskustelua myös Twitterissä pari päivää sitten:
Toisaalta on se kääntöpuoli: some tarjoaa julkisuuden henkilöille ilmaista näkyvyyttä, uusia työtilaisuuksia, mahdollisuuden vaikuttaa omaan julkisuuskuvaansa. Monen nykyajan julkkiksen ura on lähtenyt liikkeelle YouTuben tai jonkin muun somekanavan kautta, ja he osaavat hyödyntää somea työssään todella taitavasti.
Sekä poliitikoille, yritysjohtajille että viestinnän ammattilaisille some on tärkeä työkalu. Se mahdollistaa oppimisen, uusien näkökulmien saamisen, verkostoitumisen, omien ajatusten ja asiantuntijuuden esilletuomisen. Toki heillä pitää - kuten kenellä hyvänsä muullakin - olla oikeus valita, mitä kanavia käyttää ja mitä aiheita haluaa somessa käsitellä. Yksityisyydestä saa pitää kiinni. Ei tarvitse kertoa, mitä perheelle kuuluu tai mitä tuli syötyä aamupalaksi. Ammatillisessa mielessä sosiaalinen media on kuitenkin niin tärkeä, että yhdenkään politiikan, johtamisen tai viestinnän parissa työskentelevän ei kannata jättäytyä sen ulkopuolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti